ARTIKKELIT
|
Kymmenen teesiä hyvään arkeen
Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä puhui Educa-messuilla Opettajan olohuoneessa aiheesta ”Hyvä arki on taitolaji”. Hän esitti kymmenen teesiä hyvään arjen hallintaan.
Tutkimusten mukaan suomalaisten arjen hallinnassa on paljon parannettavaa. 68 % perheistä ei syö yhteistä lämmintä ateriaa, jolloin arjen hallinnan taidot eivät ehkä siirry sukupolvelta toiselle”, Heikkilä huomautti.
Hän lainasi Jaana Venkulan kirjaa ”Tekemisen taito”, jonka mukaan ajattelu lähtee käsistä, eli on tekolähtöistä. ”Alussa oli teko. Teko ei tule synnynnäisesti vaan opitaan. Vaaditaan paljon harjoittelua. Arjen teot sitovat meitä lähiympäristöön, yhteiskuntaan ja maailmaan.”
”Marttojen nettisivuilla käy vuosittain 3,8 miljoonaa ihmistä. Ja eniten yksittäisistä asioista meiltä kysyttiin tahranpoistosta!” Heikkilä antoi esimerkin ihmisten kiinnostuksesta käytännön kodinhoitoa kohtaan.
TEKO MUOVAA ARVOMAAILMAA
Heikkilän mukaan on tärkeää siirtää arjen taitoja sukupolvien ketjussa. ”Teko muovaa arvoja, ja ihmisen minuus muodostuu. Teon toistosta syntyy taito. Taitojen toistosta syntyvät tavat ja tottumukset. Käsillä tekeminen virkistää aivoja, ja ehkäisee myös muistisairauksia”, hän luetteli.
”Kotitalousopettajat edistävät taitojen oppimista ja arjen hallintaa yhteiskunnassa!”
Heikkilä antoi kymmenen teesiä hyvään arjen hallintaan. Nämä teesit hän on rakentanut yhdessä professori Kaija Turkin kanssa.
1. Jokaisella on oikeus arjen taitoihin ja elinikäiseen oppimiseen
2. Kotitalous on ihmisen taloutta
3. Kotitaloustaidot ovat elämän perusta
4. Kotitaloustaidot ovat ennaltaehkäisyä
5. Kotitaloustaidot tukevat arjen hallintaa
6. Kotitaloustaidot ovat toiminnan kenttä
7. Kotitaloustaidot ovat väline erilaisuuden kohtaamiseen
8. Kotitaloustaidot integroivat yhteiskuntaan
9. Kotitaloustaidot edistävät kestävää kehitystä ja hyvinvointia
10. Kotitaloustaidot ovat investointi tulevaisuuteen
AVOIMELLA ASENTEELLA
Heikkilän mukaan uusien taitojen oppiminen ja hallinta vaatii avointa asennetta. Asenne ratkaisee!
”Kotitalous on kaikille tasa-arvoista, ihmisen kokoista toimintaa. On lupa erehtyä, kokeilla, oppia ja kasvaa. Kotitalous ylläpitää elämää, riippumatta yhteislkunnallisesta ja poliittisesta järjestelmästä. Arjen taidot sitouttavat aikatauluihin ja elämän rytmiin.”
”Kotitaloustaidot kannustavat meitä kaikkia nousemaan sohvalta, kokeilemaan ja tekemään. Marttojen tunnuslauseen mukaan, elämä on parasta itse tehtynä.”
Teksti:
Aira Kuvaja